Ehdotus verolle pantavaksi

Moi Maija,

Hiljaisuus kirjoittelurintamalla ei johdu siitä, että listasi ja sen ohella heittämäsi haaste olisi alkanut jännittää. Tai no, saattaa se ehkä vähän siitäkin johtua… Pistitpä nimittäin aika kovan! Mutta just tuota tarvitaan, heittäytymistä ja vähän sellaista kahjoa hullun rohkeutta. Eipähän tarvitse sitten jälkikäteen harmitella, ettei koskaan tullut kokeiltua, mihin kaikkeen olisi voinutkaan olla mahdollisuus, jos olisi vain uskaltanut enemmän. Kyllähän moni noista jutuista on itse asiassa aika pelottavia ja niissä saa laittaa itsensä likoon ihan huolella. Mutta rohkeuttahan ei ole se, ettei koskaan pelkää, vaan että toimii siitä pelosta huolimatta.

Olen muuten itsekin alkanut harrastaa tuota, että jakelen positiivisia kommentteja tuntemattomille. Poikkeuksetta kaikki ovat olleet tosi ilahtuneita ja itsellekin on tullut hyvä mieli, kun on sanonut ääneen, että toisella on kauniit hiukset tai kivat kumpparit. Avun pyytämistä ja tarjoamistakin olen jo ehtinyt opetella, siitäkin on pelkästään hyviä kokemuksia. Alastonmalliksi en kyllä lähde, enkä laskuvarjohyppyynkään ihan vain sen takia, etten usko kestäväni sitä lentoa pienessä ja vaappuvassa koneessa, mutta monia muita asioita voisin tuosta listaltasi hyvinkin kokeilla. Tosin aion kyllä tarttua haasteeseen ja laatia ihan omankin listani!

Mutta sellainen juttu, mikä siitä sun listasta tuli mieleen, oli se, että niistä kohdista moni liittyy toiseen ihmiseen tai toisiin ihmisiin. Ja ajattelen, että se on pelkästään hyvä juttu. Kävi tässä nimittäin eräänä päivänä niin, että lueskelin jotain työhyvinvointiin liittyvää tenttikirjaa, missä oli kappaleen otsikkona ”Sosiaalinen pääoma”. Satuin juuri viestittelemään erään hyvän ystäväni kanssa whatsappissa ja hän kyseli kuulumisiani, joten nappasin hänelle kuvan tuosta otsikosta. Ystäväni on kärsinyt pitkään yksinäisyydestä ja hän innostui pohtimaan asiaa.

Että mitä jos sosiaalinen pääoma olisikin sellaista pääomaa, mitä voitaisiin verottaa niiltä, joilla sitä on paljon ja siirtää sitten niille, joilla sitä on vähemmän?

Tämä oli mielestäni aivan briljantti ajatus! Ja se tuli nyt mieleeni ihan siksi, että moni noista listaamistasi asioista on hyviä keinoja sosiaalisen pääoman kartuttamiseen. Se kasvaa, kun sitä käytetään. En tiedä, miten tällaisen pääoman ”verotus” sitten ihan käytännössä menisi, mutta tottahan se on, että sekin on varallisuutta, mikä jakautuu nykymaailmassa kovin epätasaisesti. Yksinäisiä ihmisiä on aivan varmasti ollut aina, mutta toisaalta haluan ajatella, että aiemmin yhteisöt olivat pienempiä ja tiiviimpiä, jolloin jokainen tietyllä tapaa ehkä tunsi kuuluvansa johonkin isompaan laumaan ja olevansa osa jotain.

Sosiaalisen pääoman verotushan voisi olla juuri sitä, että kun itse on sen verran (hullun)rohkea, että uskaltautuu puhumaan ventovieraalle (selvinpäin ja keskellä talvea) tai tarjoutumaan siivousavuksi naapurin vanhalle rouvalle, eli antaa aikaansa ja huomiotaan, koska itsellä sitä juuri sillä hetkellä liikenee annettavaksi. Se saattaa sille vastaanottavalle henkilölle olla päivän ainoa juttuhetki tai ystävälliset sanat. Se saattaa sille toiselle olla se ainoa hetki, kun on olemassa jollekin toiselle.

Jos vain olisi olemassa jokin sellainen suomalaiselle mentaliteetille sopiva rituaali tai riittävän asiallinen lomake, minkä kanssa lähestyä. Että minulla tässä nyt olisi näitä ylimääräisiä tervehdyksiä ja ystävällisiä sanoja tälle päivälle, haluatko ottaa vastaan. Niin johan olisi helpompaa ottaa asia puheeksi.

Muistan niin elävästi, kuinka useampi vuosi sitten entinen kollegani järjesti muutaman muun kanssa Kampin Narinkka-torilla ”Hali-maanantaiksi” nimetyn tempauksen. Siellä me seistiin keskellä kalseaa marraskuista maanantaiaamua tarjoamassa halauksia ja iloisia postikortteja kiireisille ohikulkijoille. Torilla oli myös radiotoimittaja, joka oli maininnut asiasta aamun lähetyksessä, ja niinpä paikan päälle ilmestyi muutamakin vanhus ihan vain tuon radio-ohjelman innoittamina. Eräskin vanha rouva halasi tiukkaan ja pitkään, ei suunnilleen meinannut päästää irti. Hän kun ei ollut halannut ketään yli vuoteen. Toinen vanhempi herra pyyhki kyyneltä silmäkulmastaan samasta syystä, kun on niin yksin eikä ole ketään, ketä voisi edes halata tai tarttua kädestä kiinni.

Tuo tapahtuma palaa aina satunnaisesti mieleeni, sillä tuollaiset kohtaamiset jättävät jäljen. Ne saavat ajattelemaan, että minulla kyllä on sen verran sosiaalista pääomaa, että siitä riittäisi ihan verotettavaksikin. Voisiko tästä ehkä vinkata Verohallinnolle? Jos niihin uusiin ilmoituslappusiin saisi jonkun oman lokeron myös tälle omaisuustyypille?

final1555007777571

Halimisiin,

Ulrika x

 

Nämä asiat aion uskaltaa tehdä ihan selvin päin ja vaikka keskellä talvea

 

Moi Ulrika!

Mä vedin viime syksynä ihan hirveät kilarit siitä, kun tuntui, että kun tuolla kadulla kävelee, niin kukaan ei katso päinkään saati että hymyilisi tai ottaisi jotain kontaktia. Sitten mua vaan rupesi ärsyttämään, ja olen tästä nyt säännöllisesti aina paasannut ihmisille sen jälkeen, omassa aikaisemmassa kirjeessäni sullekin.

Tämä tuli taas mieleen, kuin luin viimeistä kirjettäsi minulle. Siis tuli mieleen siksi, että tajusin jotain tärkeää. Vitsit, kun on aina vaan niin helppo silloin, kun jokin ei mene haluamallaan tavalla, alkaa valittaa, jossitella tai jauhaa asiasta.

Tiedätkö, en vaan pääse yli tuosta ”selvin päin ja keskellä talvea” -ajatuksesta, jonka viime kirjeessäsi sanot. ”Enemmän hymyjä, katseita ja tuntemattomien huomaamista! Ja keskustelun aloituksia! Ihan siis selvin päin ja keskellä talvea”, kirjoitit.

Niin arvaa mitä tein! Kun tähänhän se voisi jäädä, että pohtisi tätä asiaa näissä kirjeissä ja koettaisi inspiroida muita. Niin päätinkin tehdä listan asioista, jotka haluan uskaltaa tehdä ihan selvin päin ja vaikka keskellä talvea, jos talvi sattuu olemaan. Mutta siis tehdä vaan ja uskaltaa!

Ajattelin, että enemmän kuin sanoja ja spekulaatiota, tarvitaan esimerkillistä toimintaa.

Nämä eivät ole arvotetussa tai suoritusjärjestyksessä, mutta tällaiset asiat ainakin nyt listaani laitan.

 

* * *

Aion ihan selvin päin ja vaikka keskellä talvea:

  • Soittaa jokaisen kotirapussani asuvan ovikelloa, mennä esittäytymään ja tarjota suklaata.
  • Hypätä laskuvarjohypyn (ei.. miksi tuo piti sanoa ääneen!).
  • Alkaa laulaa kovaan ääneen ruokakaupassa.
  • Kertoa sille tyypille (tai oikeastaan kahdelle, kääk!), johon olen vähän ihiksissä, että olen ehkä vähän ihastunut (mulla ei niin oo munaa tähän!).
  • Hymyillä jokaiselle vastaantulijalle huolimatta siitä millainen päivä itsellä on.
  • Istua työpaikan lounasravintolassa tuntemattomien pöytään ja alkaa puhua heille.
  • Kirjoittaa kirjeitä tuntemattomille ja jättää niitä yllättäviin paikkoihin löydettäväksi.
  • Mennä kysymään treffeille jotain miestä (saattaa myös olla ihan joku muu kuin nuo kaksi (kääk!) edellä mainittua). 
  • Tarjoutua jollekin lastenhoitoavuksi jotta hän pääsisi puolisonsa kanssa viettämään yhteistä aikaa kiireisen arjen keskellä.
  • Kehua ihmisiä ihan spontaanisti ja arvaamatta.
  • Joka kerta kun mietin että pitäisiköhän, voisikohan tai uskaltaisikohan, tehdä just niin ja katsoa mitä tapahtuu.
  • Heikkona hetkenä pyytä apua.
  • Tarjoutua siivousavuksi naapurin vanhalle, yksin asuvalle rouvalle.
  • Mennä alastonmalliksi (joo, en tiiä kyllä mistä nämä kumpuaa…).
  • Aina kun olen ulkona, bussissa, kävelemässä jne. olla tuijottamatta kännykkää (paitsi silloin kun on meneillään joku kirjoitusproggis, on pakko joskus kirjoittaa joku muistiinpano puhelimeen, sen oikeuden pidätän).
  • Mennä naamiaisvaatteissa töihin.
  • Kutsun jonkun tosi mielenkiintoisen ja tuntemattoman tyypin juomaan kanssani pullon skumppaa (no okei täs on nyt toi alkoholi, mut selvin päin aion KUTSUA tämän tyypin skumpalle) 
  • Kun huomaan että jollain toisella on vaikeaa, antaa hänelle apua.
  • Kävellä upeassa iltapuvussa keskellä autotietä.
  • Roikkua vaijereissa korkean talon seinällä (joo, näitä ihme ajatuksia siis vaan tulee jostain!)
  • Nauraa ihan järjettömän kovaa mahdollisimman hiljaisessa:
    • kirjastossa 
    • bussissa
    • ravintolassa
    • työpaikan avokonttorissa (no okei, tätä teen kyllä ihan koko ajan jo nyt).
  • Pitää ihan randomin ja spontaanin puheen jossain juhlissa, joihin minut on kutsuttu.
  • Ja sit joo! Pitää ihan randomin ja spontaanin puheen jossain julkisessa paikassa, jossa on paljon ihmisiä.
  • Kun joku tulee juttelemaan, missä tahansa, en yritä vetäytyä, vaan heittäydyn keskusteluun.
  • Aion kehitellä jonkun siistiin seikkailun ja pyytää muutaman tuntemattoman tyypin mukaan siihen juttuun (heitetään vielä bonus tähän: sen seikkailun täytyy liittyä mereen).
  • Niin ja sit tietty: saada mahdollisismman monen tyypin mittarimatokävelemään kanssani! Sä olit muuten näistä tyypeistä eka. 

* * *

 

Niin, tällaisia. Aika monta tuli kyllä, mutta lupaan, että nämä pyrin tekemään seuraavan vuoden kuluessa ja ihan varmasti kirjoitan sinulle tulevissa kirjeissäni silloin tällöin myös näistä kokemuksista.

Millaisen listan sinä tekisit? 

Kato nyt; siinä me mittarimatokävellään menemään!

Aikamoisella jännityksellä,
Maija