Aion sanoa tämän välittämättä seurauksista

Hei Ulrika,

Olen ollut viime aikoina jotenkin ihan sekaisin. Tuntuu, etten pysty keskittymään mihinkään, enkä saa asioita aikaiseksi. Pääni pyörii korkeissa sfääreissä, enkä saa otetta mistään tai aloitetuksi mitään.

Tätä kirjettäkään en saa kirjoitetuksi, kun tuntuu, ettei ole mitään järkevää sanottavaa enkä tiedä mitä minun tulisi sinulle kirjoittaa tai mihin täydelliseen loppulauseeseen kirjeeni sanoman päättää.

Jotta voin aloittaa, vaadin itseltäni, että minun täytyy tietää tekoni seuraukset ja niiden lopputulema.

Outo oloni ja aikaansaamattomuuteni johtuvat siitä, että yritän kaikessa ajatella asiat aina valmiiksi. Vaadin itseltäni sitä, että ennen kuin voin aloittaa tekemään jotain, pitäisi minun tietää, mihin päädyn ja millainen tuon asian lopputulos on. Aivan kuin minun pitäisi tietää kaiken toimintani seuraukset ja vaikutukset ennen kuin olen edes aloittanut tehdä niitä!

Kun en tiedä, miten asian tekisin tai mihin se johtaa, päädyn useimmiten siihen, että en tee mitään. En lähde edes liikkeelle ja yritä. Ja koska en toimi, en voi nähdä, mihin kaikkeen voisin päätyä vain, kun olen aloittanut.

Hyvä luoja sentään, mikä kierre!

Niinpä päätin tänään vain alkaa kirjoittaa sinulle tätä kirjettä, vaikken tiedä mitkä sen viimeiset sanat ja tulos olisivat. Ajattelin, että nyt uskallan vain aloittaa ja sanoa juuri nämä sanat välittämättä seurauksista.

Pohdit viime kirjeessäsi sitä, miten ventovieraat ihmiset saisi puhumaan toisilleen ja lähestymään toisiaan – millä tavoin olisi helpompaa ottaa asiat puheeksi.

Olen havahtunut itse viime aikoina usean kerran siihen, että olen halunnut sanoa jollekin ohikulkijalle tervehdyksen, esimerkiksi kehua jonkun kaunista takkia tai sanoa jollekin että pidän hänestä, mutta sitten oman pääni esteet ja pelot nousevat esiin.

Mitä tapahtuu, jos sanon tai toimin näin? Miten toinen ihminen reagoi ja mihin tämä kaikki johtaa? Yritän järkeillä lopputuleman ja seuraukset, ja sitten tilanne menee ohi, enkä toimi lopulta millään tavoin. Täydellinen tilanne hukattu!

Uskallus tehdä jotain välittämättä seurauksista, sitä minä jäin nyt ajattelemaan; että entä jos vain toimisi? Entä jos olisi jännittämättä sitä, mitä tapahtuu, ja vain keskittyisi luottamaan tunteeseen sekä toimimaan silloin kun tunne niin kertoo?

Uskon, että noin helposti saisi paljon useamman ihmisen hymyilemään toisilleen kadulla tai sanomaan kauniin sanan. Silloin ei tarvita kummallisia sanahirviöitä kuten “sosiaalisen pääoman veroa” (vaikka se todella hyvä ja kannatettava ajatus onkin, kiitos, kun jaoit sen kirjeessäsi!)

Mutta tämä vaatii, että ihan jokainen ihan itse ymmärtää: Suurin lukko löytyy oman pään sisältä. Se, että vaadimme itseltämme aina täydellistä kontrollia, se, että täytyy tietää ja hallita kaikki ennalta, estää meitä toimimasta.

Unohdamme kuitenkin sen, etteivät aito ihmisyys ja ihmisten välinen vuorovaikutus ole kontrolloitavissa. Niiden kauneus ovat siinä, ettemme ikinä voi tietää mitä tapahtuu, kun vain toimii. Miksi sitä ei siis vain toimisi!

Jotenkin näin tämä ajatus nyt kulki.

/Äm

Ps. Löysin tämän kuvan hetkestä, jolloin tämä blogimme perustettiin. Tämä on hyvä esimerkki tuosta yllä puhumastani: tätä ideaa ei muuten valmiiksi mietitty, eikä välitetty seurauksista ennen kuin vain aloitettiin kirjoittamaan. Oli rohkeaa, mutta yllättävän helppoa (vai mitä olet mieltä?) heittäytyä tähän juttuun. Siksi tämä onkin niin hienoa, kun ei yhtään tiedä minne kaikki johtaa.

Kuva Mirkku Merimaa